sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Kokeiluja omintakeiseen tyyliin!


Leimailua 1.


Teemakuun kollaasi aiheena leimailut ja grafiikka, joissa käytetyt välineet eivät ole niitä tavanomaisia.

Ei oikein luonnistunut minulta nämä leimailuhommat, mutta kokeilinpa nyt kuitenkin jotain ja sain aikaa nämä kaksi atc-kokoista työtä.

Leimailua 1 on koottu useammasta osasesta. Tausta on tehty silkkipaperille ruskealla pullolla, jossa oli raitakuvio. Myös nukenkengällä on jotain tuherrettu. Krokotiili onnistui paremmin. Tein senkin silkkipaperille kumisella krokotiililelulla. Koira on leikattu kuitupaperista ja se on muodostunut, kun on värilänttiin painettu paperilla kokeilumielessä. Vähän ääriviivoja lisätty kynällä ja teksti on teippisiirrolla tehty. aaltoraita alareunassa on ostoteippiä, kun kortti kaipasi jotain pientä reunoihin. Joten sillisalaattikortti tämä.

Alapuolisessa kuvassa on sitten toinen kokeilu. ATC-kokoa sekin. Leimattu kuplamuovilla, johon on lätkäisty väriä. Leikattu pala suuremmasta palasta ja valkoiset kohdat väritetty tussilla. Hahmo pallomeressä taistelemassa tuli esiin kun katselin ja sehän täytyi sieltä kaivaa esiin hieman värejä käytellen.

Leimailua 2

6 kommenttia:

  1. Ylin oikein kiva, jotenkin tuo meren mieleeni..ja alin saa aistit lentoon! :)

    VastaaPoista
  2. Merenrannalla nököttäjän näen eka kuvassa ja toinen parka tosiaan on hukkunut pallomereen. Iloisen värikkäitä töitä.

    VastaaPoista
  3. Älähän nyt vähättele, samanlaista kokeilua tässä on kaikilla, kun on uusi tekniikka.
    Miltähän tuntuisi olla noin pieni suuressa pallomeressä. Ihan pienillä lapsilla varmaan on sama tunne.
    Hauskat työt!

    VastaaPoista
  4. Nukenkengillä <3

    Samanlaista kokeilua täälläkin, eikä koskaan varmuutta lopputuloksesta.

    Alkoi kyllä pelottaa tuon koiran puolesta, onhan kroko kiltti???

    Olen ihan tyytyväinen, ettei aikuisille ole omia pallomeriä. En uskaltaisi sinne muiden tallattavaksi!

    VastaaPoista
  5. Kauniit työt, hauskaa kokeilua ja lopputulos aina yllätää. Hyvinhän onnistuit!

    VastaaPoista
  6. Hienoiltahan nämä kokeilusi näyttävät. Aika hankalalta tuntui tämä teema minusta.

    VastaaPoista

Jättäessäsi kommentin olet tietoinen, että antamasi tiedot jäävät blogin kommentteihin, ellei minulla ole syystä tai toisesta syytä poistaa kommenttia. Sinulla on oikeus pyytää kommenttisi poistoa jos et itse voi sitä tehdä. Tällöin sinun tulee antaa yksilöity tieto poistettavaksi pyydetystä kommentista. Tämän blogin pitäjä ei pidä sähköpostilistoja eikä keräile tietoja ihmisten yksityiselämästä. Pyydettyjä sähköpostiosoitteita käytetään vain niihin tarkoituksiin, joita varten niitä on pyydetty.